Massamaahanmuuton negatiivisista ympäristövaikutuksista on puhuttu jo vuosia. Suomessa erityisesti professori ja Vihreän rp:n entinen kansanedustaja Eero Paloheimo sekä kalastaja Pentti Linkola ovat käsitelleet aihetta julkisuudessa.
Massamaahanmuutolla on moniakin ympäristövaikutuksia, mutta eniten on puhuttu maahanmuuttajien kulutuksen ja siten ympäristökuormituksen kasvamisesta heidän siirtyessään köyhistä eteläisistä kehitysmaista rikkaisiin, kylmiin ja pohjoisiin maihin, jolloin sekä yleinen kulutus ja lämmityskulut ovat keskimäärin paljon kehitysmaita korkeammat. Kohonnut kulutus vaikuttaa sekä hiilidioksidipäästöjen että kulutuksesta johtuvan maankäytön intensiivisyyden lisääntymiseen ja siten sekä ilmastomuutokseen että luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen.
Vaikka maahanmuuton ympäristövaikutukset ovat melko ilmeisiä, on niihin liittyvän keskustelun yhteydessä tuotu harvoin esiin tutkimuksia tai tieteellisiä artikkeleita. Aihetta on kuitenkin selvitelty myös tieteellisesti. Coloradon yliopiston filosofian professori Philip Cafaro on kirjoittanut yhdessä Göteborgin yliopiston eläinekologian ja suojelubiologian professorin Frank Götmarkin kanssa vertaisarvioidun artikkelin. Kyseinen artikkeli on julkaistu vuonna 2019 (linkki jutun alla). Artikkelissa huomioidaan että, niin kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen kuin myös biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen onnistuu todennäköisemmin pienemmillä (ihmis-)populaatiolla vaikkakin vain kattavien poliittisten muutosten yhteydessä jotka varmistavat pienempien väestöryhmien ympäristöhyödyt. Maahanmuuton vähentäminen voi siten auttaa luomaan ekologisesti kestäviä yhteiskuntia kun taas lisääntyvä maahanmuutto siirtää yhteiskuntia kauemmaksi tästä tavoitteesta.
Edellä mainitun artikkelin alussa käydään läpi sekä Euroopan vihreiden puolueiden keskeisimpiä tavoitteita että EU-komission keskeisimpiä ympäristöasiakirjoja. Vuonna 2019 kirjoitetussa artikkelissa kummistakaan ei löytynyt huolia väestönkasvun ja maahanmuuton vaikutuksista keskeisten ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Artikkelissa myös todetaan, että väestötieteilijöistä maahanmuuttotrendeillä on yleensä suurin potentiaali vaikuttaa väestömäärään. Toteamus onkin paikallaan, sillä Euroopan maiden kantaväestöjen lapsiluku on yleensä niin alhainen voimakkaankin lapsiperheille suunnatun yhteiskunnallisen tuen jälkeen, ettei väestönkasvua tapahdu.
Artikkelin vertailujen pohjalta todetaan, että yksi sen tärkeistä tuloksista on että maahanmuuttotasojen muutoksilla näyttää olevan suunnilleen yhtä voimakas vaikutus kumulatiivisiin kasvihuonekaasupäästöihin kuin muutoksilla henkeä kohti lasketuissa kasvihuonekaasupäästöissä.
Elinympäristöjen häviäminen ja huononeminen ovat selvästi tärkeimpiä syitä luonnonmonimuotoisuuden häviämiseen. Vuoden 2018 tutkimus totesi väestönkasvun vaikuttavan merkittävästi elinympäristöjen häviämiseen. Myös luonnon monimuotoisuudelle haitallisen elinympäristöjen pirstoutumisen on osoitettu lisääntyvän väestönkasvun myötä. Suomessa samoin kuin monissa muissakin Euroopan maissa väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon, koska kantaväestö syntyvyys on niin pientä. Cafaron ja Götmarkin tieteellisessä artikkelissa käydään läpi ennusteita siitä miten erilainen maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa eri maiden väestötiheyteen.
Esimerkiksi Saksan väestötiheys olisi vuonna 2100 vain 144,5 asukasta km2 kun se olisi arvion mukaan nykyisellä (status quo) maahanmuuttopolitiikalla 228,2 asukasta km2 (siis suunnilleen sama kuin nykyisin) ja nykyiseen verrattuna nelinkertaistamalla maahanmuutto jopa 519,8 asukasta km2. Käsittääkseni nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla viitataan 20 vuoden keskiarvoon (siis ilmeisesti vuosiin 1998- 2018). Kuitenkin ainakin Suomessa maahanmuuttajamäärät ovat nousseet huomattavasti 1990-luvun lopusta joten edes artikkelin mukaisen status quon saavuttaminen vaatisi huomattavia tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan. Nykyiseen verrattu nelinkertainen maahanmuutto edustaa artikkelin mukaan karkeasti tilannetta, jossa olisi avoimet rajat. Saksassa se yli kaksinkertaistaisi väestötiheyden!
Artikkelin lukeminen vahvistaa sen mikä on ollut aikaisemminkin selvää. Maahanmuuton rajoittaminen on keskeinen toimi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Euroopassa. Suomen kohdalla kannattaa kuitenkin muistaa, että perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (pitkälti maaralousympäristöjä) elää 24,4 % uhanalaisista lajeistamme, siksi Cafaron ja Görmarkin artikkelin maaseudun väestöntiheyttä koskevaa kohtaa ei voida soveltaa suoraan Suomeen. Tietenkään perinneympäristöjenkään ylläpitämiseen ei kannata tuoda työvoimaa ulkomailta. Meillä riittää työtöntä työvoimaa kotimaassammekin.
Lähteitä:
” https://www.whp-journals.co.uk/JPS/article/view/644/472 ”
” Cafaro, P., and F. Götmark. 2016. ’The potential environmental impacts of EU immigration policy: future population numbers, greenhouse gas emissions and biodiversity preservation’. The Journal of Population and Sustainability 4(1): 71–101.
https://doi.org/10.3197/jps.2019.4.1.71 ”
” https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/lajien-uhanalaisuuden-arviointi#uhanalaisista-lajeista-elinymp%C3%A4rist%C3%B6itt%C3%A4in-ja-mets%C3%A4kasvillisuusvy%C3%B6hykkeitt%C3%A4in ”
KELSU 