Vanhat metsät ja sitä kautta lintujen pesille sopivat kolopuut ovat vähentyneet liiallisten hakkuiden vuoksi. Pesimisen lisäksi linnut hyödyntävät pönttöjä myös talvisin yösijoina. Viemällä pönttöjä metsään kolopulaa voidaan helpottaa ja sitä kautta auttaa monia lintulajeja joista osa on uhanalaisia.
Veimme 17.2. pikkulinnunpönttöjä Laukaan ja Jyväskylän metsiin. Reissu sujui onnistuneesti. Saimme kiinnitettyä mukaan ottamamme pöntöt puihin. Näimme metsässä palokärjen ja kuulimme useita pikkulintuja. Lunta oli poikkeuksellisen paljon hiemankin aukeammilla paikoilla.
Tarkoituksenamme on järjestää kevään mittaan muitakin tapahtumia joissa tehdään konkreettisia tekoja luonnon ja eläinten hyväksi. Lisäksi tahdomme tietysti tavata jäsenistöämme mahdollisimman laajasti tulevan vuoden tapahtumissa. Alla lyhyt video jonka kuvasimme reissulla.